Autuaita ovat autottomat
Ei se aina lepää, paitsi että ei lähtenyt käyntiin toisena pressanvaalipäivänä (-28°C). Vaikka sitä on hemmoteltu syksyllä hankkimalla uudet talvirenkaat. Edelliskeväänä uudet kesärenkaat. Ja pitipä vaihtaa koko etuvalon umpio kun pahainen lamppu oli palanut. Vanha katsastusmiehen vakiobongaus tukivarren puslakin oli viimeksi kulunut. Edellistalvena hommattiin uusi akku. Sisäilmanpuhallin kävi silloin mykkänä. Viimeisen puolen vuoden aikana mittariin on kertynyt ehkä tuhat kilometriä, sisältäen joulunajan reissun mummolaan. Bensaa kuluu maantiellä n. 7 litraa satasella. Vaihdossa siitä saa tuskin mitään, autolla on lähinnä käyttöarvo. Harmillista kyllä käyttöä on vähän. Kyllä näissä oloissa joskus tekee mieli viedä kilvet konttorille ja jättää liikennevakuutus maksamatta.
Oulun korkeuksilla on varsin arkipäivää käydä töissä vaikka 80 kilometrin päässä kotoa. Ymmärrän näitä ihmisiä täydestä sydämestäni. Esimerkiksi kotopuolessa Kainuussa välimatkat kuntien ja kylien välillä edellyttivät oman auton käyttöä. Haja-asutusalueella vaihtoehtoa kulkemiseen tai elinkeinoon tai mahdollisuutta etätyöhön ei aina ole. Tyhjänä kulkeva bussi haja-asutusalueella on henkilöautoa raskaampi vaihtoehto sekä julkiselle taloudelle että ympäristölle. Henkilökohtaisesti olen nykyään omaksunut ns. urbaanin elämäntavan. Oulun Tuirasta pääsen palvelujen ääreen ilman autoakin. Joko reippaillaan vaunulenkillä vauvan kanssa tai loikataan linja-auton kyytiin, kiitos vaunulaisille myönnetyn maksuttoman kyydin edun. Autoa tarvitsen lähinnä kauempana sukuloidessa tai suurikokoisia tai runsaampia hankintoja tehdessä kerran tai kaksi kuussa. Aiemmin autolla tuli ajeltua enemmän harrastusten vuoksi tai helpottaakseni keikkatyössä kulkemista.
Muotoilimme paikallisosaston vuosikokouksessa kannanoton Ouluun perustettavista autottomista kaupunginosista. Ajatuksena on vapauttaa autoista Pikisaari, joka sijaintinsa puolesta kuuluisi ennemmin Citybussien valtakunnaksi ja Hiukkavaaran uusi asuma-alue, jossa voitaisiin toteuttaa uutta kaupunkisuunnittelua. Hippihanke! kuului heti tuttavapiiristä. Negatiivista kommenttia kannanotosta tuli varsinkin ulko-oululaisten suusta; siis henkilöiden, jotka eivät tunne Pikisaaren tai Hiukkavaaran kaupunginosia, niiden sijaintia, toimintoja tai infraa.
Autottomat lähiöt eivät tarkoita, että ao. lähiöissä myös jakelu-, palvelu- tai julkinen liikenne kiellettäisiin kokonaan. Kyse on yksityisautoilun vähentämisestä keskitetyissä paikoissa, joissa liikkuminen ja logistiikka voidaan toteuttaa muuten. Autoton lähiö ei tarkoita, että yksityisautoilu koko kaupunkialueella tai valtakunnassa lakkautettaisiin. Sen sijaan autoton lähiö voi tarkoittaa parempaa julkisen liikenteen palvelutasoa ja hyötysuhdetta, lisää viher- ja harrastusalueita, parempaa ilmanlaatua, turvallisempia koulumatkoja ja kuin huomaamatta hyötyliikunnan lisääntymistä.
Keski-Euroopassa säilynyt keskiaikainen rakennusperimä on älytty säästää kaupunkisuunnittelussa (toisin kuin Oulussa, jossa pikkuisenkin vanhempi tönö ottaa ja leimahtaa itsestään). Keski-Euroopassa asenneilmapiiri yksityisautoilun kieltämisessä ahtaista kortteleista onkin myönteisempi. Meillä on vaikea sulattaa sitä miksei aakeella laakeella 70-luvun laatikkoja sinne tänne ripotellulla pellolla saisi hurruutella missä haluaa. Uuden Oulun keskusta-alueen asutuskeskittymä mahdollistaa julkisiin kulkuneuvoihin panostamisen. Oikeasti arkielämä urbaanissa ympäristössä ei edellytä jokapäiväistä henkilöauton käyttöä. Kyse on enemmän ajatusten ja asenteen muuttamisesta – ja palvelujen saavutettavuudesta.
Radio Mega haastatteli aamulla pj Kohosen Ollia kannanotostamme. Toimittaja otti puheeksi Pikisaaressa asuvat ikäihmiset. Kuinka heidän käy, mikäli autoton lähiö toteutuu, kun Pikisaaressa ei ole palveluja, ja asiointi tulee tehdä keskustassa? Olli esitti ajatuksen palveluista, jotka tulevat luo. Toisaalta näkisin, että mikäli seniorikansalaisen fyysinen kunto ei mahdollista asiointia 1 km säteellä, hänellä tuskin on kuntonsa puolesta enää ajokorttiakaan. Juuri siksi yksityisautoilun vähentäminen ei vaikuttaisi näiden ihmisten arkeen muuten, kuin että korvaavan Citybussiliikenteen laajentaminen lähiöön palvelisi myös heitä paremmin.
Yksityisautoilu on nykyään hyvätuloisten hommaa. Opiskeluaikana tuli vintattua pyörällä väliä Tuira – Kaukovainio aika monesti säästä riippumatta. Silti en ollut kovin kateellinen autoaan tankkaavalle luokkakaverille. Kuten yllä kuvailin, autoilu maksaa myös silloin, kun et aja.
Ajatellaanpa, että meillä on valittavana kaksi vaihtoehtoa: joko vähentää yksityisautoilua kannustimilla, kuten autottomien lähiöiden mukanaan tuomilla parannetuilla kevyen liikenteen väylillä ja julkisella liikenteellä TAI vaihtoehtoisesti lakkauttaa ja karsia julkisen liikenteen palvelut ja pakottaa kaikki ihmiset yksityisautoilun piiriin. Kumpihan vaihtoehdoista lopulta aiheuttaisi enemmän vastustusta? Suomessa yksityisautoilun päästöjen osuus kaikista päästöistä on lähteestä riippuen 7-15% luokkaa. Enemmän ympäristörasitetta aiheuttaa tuotantoteollisuus, ravinto ja vaikka mikä. Ihan sama. Ihmisten liikkumisen kulutusvalintoja urbaaneilla alueilla voidaan ohjata periaatepäätöksillä myönteisempään suuntaan. Pisaroista se meri koostuu. Miksi siis ei?
Kiviset sydämet
Minun on tullut aika kivettää sydämeni. Viime viikolla keskustelin tulevan kesän työjärjestelyistä ja hainkin esikoiselleni julkista päivähoitopaikkaa.
Tuntuu kummalliselta ja surulliselta laittaa noin pieni lapsi toiselle hoitoon. Vielä ensimmäinen. Toki kesään mennessä vauvan motoriset taidot ovat karttuneet, hänhän jopa istuu omin voimin ja jopa liikehtii jollakin hyväksi havaitsemallaan metodilla eteen- ja ylöspäin. Asiassa lohduttaa se, että voin olla lapseni kanssa kotona kuitenkin pari-kolme päivää viikossa ja että Oulun kaupungin perheille tarjoamat palvelut näyttävät ainakin näin hakuvaiheessa kovasti joustavilta ja ihmiskeskeisiltä, kun kyseessä on osa-aikaisen työn vuoksi järjestettävä päivähoito. Ei silti omaatuntoa hivellyt lukea Marjatta Kallialan kirjan Lapsuus hoidossa ydinkohtia. Lapseni työpäivä on pidempi kuin minun, vaikka kuinka tekisin lyhennettyä työaikaa. Illalla kotiin palatessa pitäisi vielä jaksaa sitä yhdessäoloa. Minä varmaan jaksaisin, alle vuotias ehkä ei.
Melko suoraan voi nähdä, ettei subjektiivinen päivähoito-oikeus ole toiminut toivotulla tavalla, kun lukee Kallialan esimerkkejä. Toki vauvaikäisen kanssa kotona olo voi olla kotiin jäävälle vanhemmalle esimerkiksi terveydellisistä syistä niin raskasta, että vanhempi lapsi on syytä laittaa ulkopuoliselle hoitoon. Silti minusta tuntuu kummalta, että oletusarvoisesti vanhempi lapsi lähetetään – rumasti sanottuna – pois jaloista hakemaan ”kodin ulkopuolisia virikkeitä”. Vielä vanhemmillekin kuuluisi sitä yhteistä aikaa ilman lapsia (meidän perheessä illat kuluu niin, että vauva nukkuu, allekirjoittanut blogaa ja toinen vanhempi koodaa. Hmph.)
Muita sydämensä kivettäjiä tällä viikolla ovat ne kaupunginvaltuuston 39 edustajaa, jotka äänestivät maanantaina 20.2. lopulta Kivisydämen, eli Kallioparkin lainatakausten puolesta. Näin Oulun kaupunki suostuu takaamaan 36 miljoonan lainan kaupungin omistamalle liikelaitokselle. Kallioparkin rakentaminenhan pakkotaottiin pöytään jo reilu vuosi sitten, vaikka hanke haudattiin jo aiemmin osasyynä kaupunkilaisten vastustus taloudellisesti järjetöntä hanketta kohtaan. Uusi ”Kivisydän” on pienimuotoisempi versio vuoden 2008 luonnoksesta, mutta nytkin koko rakennusprojektin hinnaksi on arvioitu 73,5 miljoonaa. Yön aikana se hinta jotenkin ’pomppasi’. Kaupunginvaltuuston maanantainen päätös kuitenkin lopullisesti leimaa toteutuksen tavan – ”Veroeuroja ei siis käytetä”. Käytännössä kaupunki ottaa koko summan velkaa tämän kivisen tien onneen rakennuttamiseen.
Jostain syystä kaupunkikeskustan kehittämisen nimiin vannovat Kivisydämen kannattajat eivät halua nähdä, että keskustaa voisi kehittää muutenkin, esim. tuomalla sinne ensin niitä asioita, miksi keskustassa ylipäätään kannattaisi käydä peltomarkettien sijasta. Autoton keskustahan on jopa yksi hankkeen toteuttamisen puolesta esitetyistä argumenteista. 70 miljoonalla saisi jo kummasti julkisen liikenteen ratkaisuja, ettei näin mittaviin ja riskialttiisiin kaivuu-urakoihin tarvitsisi alkaa. Joku jo kommentoikin Kalevan Juttutuvassa, että ensimmäiseen mullasta nousevaan historialliseen parruun se tämäkin projekti tyssää. Keskustan liikehuoneistojen ja tonttien arvo nousee kohtuuttomasti, kun kiinteistöt ”pakkolunastavat” niille määrätyt autopaikat ja lopulta ylikalliiseen keskustaan ei niillä moninaisilla pienillä erikoisliikkeillä, joiden elintilaa alunperin ajateltiin, ole varaa tulla. Monikohan lopettaa toimintansa jo pysäköintiratkaisun kolmivuotisen rakennusvaiheen, ja sitä seuraavien kortteliuudistusten vuosien aikana?
Ennemmin tuon rahan laittaisi vaikka Kalevala-aiheiseen teemapuistoon Toppilansalmen kylkeen. (…tämä oli sarkasmia. Kysykääpä vaikka kuhmolaisilta kuinka hyvin se vakavanhaväinämöinen oikein myykään). Tai sitten lapsiperheille Oulu-lisän tyyppisen avustuksen muodossa, joka tukisi toisen vanhemmista kotiin jäämistä pidemmäksi ajaksi, esimerkiksi sillä summalla, kuin minkä kaupunki maksaisi subjektiivisen päivähoito-oikeuden takia saman perheen päivähoitomaksujen osuutena kuukaudessa? Tai voitaisiin osoittaa lisämäärärahoja alle kouluikäisten lasten kotikasvatuksessa käytettäviin virikkeisiin; lastenkulttuurin pääsylippuihin, erityyppisiin kerhomaksuihin, askartelutarvikkeisiin, kirjoihin, lainattaviin urheiluvälineisiin jne. Esimerkiksi Valveelta saisi haettua laatikon, joka sisältäisi oululaisaiheista tai -lähtöistä lastenkulttuuria: kirjallisuutta, musiikkia, tehtäväkirjoja, materiaaleja. ”Muovaile vahasta Toripolliisi!” ”Väritä Stella-pelle!” Liikuntapaikoista saisi lainata 100-senttisten luistimia ja suksia panttia vastaan. Avoimen päiväkodin varhaiskasvatus- ja perheryhmiä perustettaisiin lisää, jotta lapset sosiaalistuisivat, jollei ne kotivirikkeet kerran riitä. Ja ei avoimissa päiväkodeissakaan muutamat väriliidut tai lyömäsoittimet lisää tekisi pahaa.
Tai sitten lainan voisi kohdistaa OYS:n lasten ja nuorten oman päivystyksen uudistamiseen niin, että suoraan lasten puolella pääsisi asioimaan muutkin kuin muutamalla ranskalaisella viivalla rajatut lähetteellä saapuvat. Varsinkin kun se aikuisten puolelle suunniteltu selviämisasema on taas jäissä. Mutta tästä lisää myöhemmin.
Lykitään nyt lunta pois pihoiltamme, ja iloitkaamme, kun Kivisydän valmistuu: Torinrannan lumivuoren sijasta siinä on monttu, johon lunta mahtuu. Kivisydän maksaa itsensä takaisin 27 vuodessa. Minun lapseni pitäisi olla tuolloin 27-vuotias, tasapainoinen, työssäkäyvä, sosiaalisesti kyvykäs veronmaksaja, jonka hyvät eväät elämään on varmistettu jo varhaisessa virikkeellisessä, rakastavassa ja kiireettömässä lapsuudessa. Jää nähtäväksi, poissulkevatko nämä edellä esitetyt tekijät toisensa.
Onko elämää mustan keskiviikon jälkeen?
Kas, näin on saatu Suomelle uusi presidentti. Nähtävästi kansan haluama. Tähän alkuun on tehtävä vaalitunnustus: vajosin päättämättömyyden valtaan miettiessäni kumpaa äänestäisin. Päätös venyi takarajaan; viimeiseen ennakkoäänestyspäivään, kun vaalipäivänä en omalle äänestysalueelleni olisi vaalilautakuntatyöltä ehtinyt. Lopulta en halunnut taipua kummankaan ehdokkaan ”kannattajaksi”, vaan noudattaa itsenäistä linjaa tässä asiassa, joten muotoilin täten reippaan protestihenkisen runon, joka kuuluu näin:
On kunniakas Suomen presidenttein sarja /
heist’ paras tähän asti on Tarja /
ei löydy ees vertaista Kekkosen /
kumman valitsen: kuutosen vai kakkosen?
Pistäytyessäni ennakkoäänestyspaikkaan Tuiran Postiin, ei siellä ollut kuin minä ja vaalivirkailijat. Menin paniikkiin, kun en kehdannut viipyä kopissa runollisen vertaa. Tyydyin nopeaan ja myöhemmin katumaani ratkaisuun eli hätäpäissäni pyöräytin lappuun sittenkin numeron.
Kaltaisiani mielipiteettömiä, tai tyytymättömyyttään osoittavia, mutta siinä onnistuvia äänestäjiä oli näissä vaaleissa ennätyspaljon. Aika moni jätti myös kokonaan äänestämättä. Salaliittoteoreetikot epäilevät, että mustan keskiviikon uutisia pantattiin sopivasti yli vaalien, jottei huonot uutiset vain pääsisi vääristämään tulosta.
Samalla vasemmistoehdokkaiden kurjaa menestystä ykköskierroksella (tätä en allekirjoita Arhinmäen kohdalla!) sekä työväenliikkeen tilaa surkutellaan. Ja sitä paitsi sosialidemokratia on muualla Euroopassa jo ihan passé. Tikulla silmään joka Palmea muistaa. Tuntuu uskomattomalta tämän viikon uutistapahtumien valossa, ja nyt en tarkoita Jyrki Kataisen onnettomuutta kukkaruukun kanssa. Miten vasemmiston ajamat arvot ovat yhteiskunnassa muka näin unohduksissa?
Mutta paistaa se risukasaankin. Vaikka sinivalkoinen siipi on maassa, Nokia vähentää ja Puolustusvoimat lakkauttaa, niin Arhinmäki lisääntyy! Valio laajentaa Oulussa. Alzheimer-tutkimuksessa on tehty läpimurto. Pakkaset hiipuvat. Saksalainen ilmakitara-aiheinen tv-dokumentti promoaa Oulua. Uusi kierrätyskeskus avattiin Värttöön. Kirjastolla oli tänään ensimmäinen vauvojen lorutuokio. Päivän pituus on 7 tuntia 50 minuuttia. Sesonkiruoka on madekeitto, joka on terveellistä ja edullista, ja helppo tehdä. Guggenheim on toistaiseksi jäissä. Meillä kotona kausiflunssa on helpottamassa. Lauantaina Lotossa on jaossa yli kymmenen miljoonaa euroa, ja suomalainen voittaa aina.
Vaikka kotikunta olisi kuinka iso parin vuoden päästä (ja sehän on!), niin eiköhän tässä hengissä selvitä ja on vielä syytä elää. Pitää vain tehdä miehissä töitä, jotta peräänkuulutettu kuntaliitosten ehto ”palvelujen turvaaminen” toteutuu. Kansanedustaja Martti Korhonen (onnea myös hänelle iloisen perhetapahtuman johdosta!) huomautti, että kuntakierroksen kuulemisten aikataulu on aivan liian tiukka ja painotti, että raportissa unohdettiin kuntalaisten kuuleminen ja osallistuminen; lähidemokratian läsnäolo. Meidän tavisten tulee vastaavasti muistaa, ettei yksikään kuntapoliitikko voi olla ekspertti kaikissa kuntapolitiikan osa-alueissa, saati tuntea kaikkien kuntalaisten arjen kulkua. Miten itse kukin saisi viestinsä paremmin kuntapäättäjien tietoon? Tällä kertaa omat ”piirustusharjoitukset”, siis runon tai kirkkoveneen raapustaminen ei auta.
Näin tapahtumarikkaan viikon jälkeen ei voi kuin mennä paremmin – siis meillä yksilöillä, ja vasemmistolla. Vetäytykäämme kaikki hyvillä mielin ja ilman tunnontuskia huoahtamaan viikonlopun viettoon.
Ei saa puhua tutuille
Pistäydyin jälkikasvun kanssa jokatorstaiseen tapaan avoimen päiväkodin ja neuvolan yhteistyönä järjestetyssä Esikkokerhossa. Mukava meininki, kahvia ja pullaa, vertaistukea, vinkkejä lastenhoitoon. Ennen kaikkea uusia ihmisiä. Uusia äitejä, kuten minä. Äitejä, joilla on samoja ongelmia ja kokemuksia. Äitejä, joista talven mittaan tulee tuttuja aikuisia: ”Veetin äiti”, ”Emman äiti”, ”Onnin äiti”. Tuleekohan heistä vuosien mittaan myös ystäviä? Pitempiaikaisia perhetuttuja?
Tuoreena äitinä olen myös seuraillut internetin lapsi- ja perheaiheisia keskustelupalstoja. Vakiopuheenaiheita ovat a) saako toisen lasta komentaa ja b) saako toisen perheen asioihin puuttua. Suuri osa vanhemmista ilmaisee halunsa siihen, että lapsia valvottaisiin kollektiivisesti aikuisten toimesta. Ikäänkuin entivanhaisessa kyläyhteisössä; paimennettaisiin porukalla ja turvattaisiin elon matkaa. Pysyisivät pois pahoilta teiltä, eikä itselleenkään sattuisi ikävää.
Viime syksyn uutissadon mukaan lapsilla ei kuitenkaan mene hyvin lähimmäistensä kanssa:
10. lokakuuta: 19-vuotias sai Oulun käräjäoikeudessa vuoden ehdollista 3-vuotiaan sukulaislapsen hyväksikäytöstä.
2. joulukuuta: Isoisä sai vuoden ja 4 kuukautta ehdollista lapsenlapsensa hyväksikäytöstä. Korkeimman oikeuden katsonta oli, että teko ei ollut kokonaisuutena arvostellen törkeä, ja kyse oli lähinnä satunnaisista teoista, kun tyttö oli käymässä isovanhempiensa luona. Isoisä kosketteli tyttöä ainakin viidellä kerralla, kun tyttö oli 6-13 -vuotias, siis seitsemän vuoden ajan.
29. joulukuuta.: Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa keski-ikäinen mies ja tämän kaksi aikuista poikaa saivat ehdollisia ja rahallisia vahingonkorvaustuomioita useista syytteistä, jotka käsittivät lähipiiriin kuuluneiden lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaamista sekä lapseen kohdistunutta haureutta.
Lisäksi on saatu lukea ainakin opettajaharjoittelijasta, erityisopettajasta, liikunnanohjaajasta, lestadiolaisvaikuttajasta ja perhepäivähoitajan teini-ikäisestä lapsesta. Pohjois-Pohjanmaalla lasten hyväksikäyttö on lisääntynyt 145% viime vuodesta. Yhteistä kaikille tapauksille on se, että tapauksista langetetut tuomiot eivät kohtaa oikeustajuamme. Lisää yhteisiä piirteitä: nämä hyväksikäyttäjät eivät ole satunnaisia puskissa lymyäviä namusetiä, vaan lapsen läheisiä tai tuttuja; niitä ihmisiä, joihin nimenomaan pitäisi pystyä luottamaan. Tässä kontekstissa ehdollinen vankeustuomio tuntuu lähinnä karkkipäivän perumiselta. Kesäkuun 2011 alusta voimaan tulleen lakimuutoksen ansiosta lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistuksia on tiukennettu, mutta näyttää, että vaikutus tuomioihin on jäänyt kuitenkin vähäiseksi.
Marraskuun alussa 90 kansanedustajaa allekirjoitti Kari Tolvasen (kok) alullepaneman lakialoitteen, jotta lasten seksuaalisen hyväksikäytön rangaistuksia kovennettaisiin edelleen. Aloitteen lähtökohtana on, että minimirangaistukset ovat ehdotonta vankeutta (hyväksikäytössä 1 vuosi ja törkeässä hyväksikäytössä 2 vuotta). Luulen, että silti ongelmaksi muodostuu oikeusistuimen kyky määrätä muita kuin vähimmäisrangaistuksia esimerkiksi pitkäkestoisissa hyväksikäyttötapauksissa, ja tapauksissa, joihin liittyy muitakin rikoksia:
4. marraskuuta STT kertoi, että viisikymppinen mies tuomittiin Etelä-Savon käräjäoikeudessa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, pakottamisesta seksuaaliseen tekoon, pahoinpitelyistä ja lähestymiskiellon rikkomisesta. Miehen uhreja oli kolme, ja rikokset jatkuivat yli seitsemän vuoden ajan. Miehen saama tuomio 4 vuotta ehdotonta vankeutta on käräjäoikeuden antamien tapauksen tietojen perusteella lievä rangaistus; maksimirangaistus yksittäisestä syytekohdasta, törkeästä hyväksikäytöstä, olisi kymmenen vuotta. (Nämä uhrit eivät kuitenkaan olleet tekijän lähipiiristä).
Vuoden 2012 alusta terveydenhuollon työntekijöiden ja opettajien on lastensuojeluilmoituksen lisäksi ilmoitettava suoraan poliisille, jos he epäilevät lapsen joutuneen seksuaalirikoksen uhriksi. Tavoitteena on nopeuttaa esitutkinnan aloittamista. Ilmoittaja voi myös keskustella poliisin kanssa asiasta antamatta asianosaisten henkilötietoja, jos ei ole varma tapauksen ilmoitusvelvollisuuden täyttymisestä. Lakisääteisesti alle kouluikäinen käy lastenneuvolassa 15 kertaa ennen siirtymistään kouluterveydenhuollon piiriin. Tosin näistä käynneistä noin puolet tapahtuu kuitenkin jo ensimmäisen elinvuoden aikana. Koska hyväksikäyttö voi tapahtua myös, kuten aiemmissa esimerkeissä kuvailtiin, ”satunnaisesti” ja lapsen lähipiirissä, voi osa nimenomaan pienistä lapsista jäädä tämäntyyppisen ammattivalvonnan ulkopuolelle, jos lapsi ei ole päiväkodissa tai muussa hoidossa tai jos lapsella ei ole muita kontakteja kodin ulkopuolelle.
Samaan aikaan hyväntahtoinen maallikko miettii, voiko mennä puhuttelemaan eksyneen näköistä naapurin lasta ilman, että joutuu epäilyksen kohteeksi. Miten oman lapsen kanssa saunassa käynti – varsinkin julkisilla liikuntapaikoilla? Voiko isit vielä opettaa pojilleen, miten miehekäs lorotus saadaan aikaan seisaaltaan?
Hyvät tutut ja kanssaihmiset. Voisitteko kuitenkin katsoa lapseni perään? Ja voisitteko katsoa myös niiden muiden aikuisten perään?
Ajan hengen mukaan: Äänestysohje, olkaa hyvä!
Jäikö oma ehdokas rannalle presidentinvaalien mittelössä? Tämä teksti on suunnattu Sinulle, joka et vielä tiedä kumpaa presidentinvaalien kakkoskierrokselle päässyttä ehdokasta äänestäisit. Iltapäivälehdet ja blogit pursuavat asiakysymyksiin perustuvia äänestysohjeita. Vastaiskuna esittelen nyt luomani erilaisiin arvoihin ja tekijöihin perustuvan matemaattis-filosofisen äänestysohjeen. Tarvitset vain paperia ja kynän.
Ehdokkaissa on siis varsin paljon samaa, jolloin vertailu on vaikeaa. Kumpikin on ihan miellyttäviä. Kummallakin on jonkinlainen cv. Molemmat ovat miehiä. Molemmilla on uraa kotimaan ja ulkomaan tehtävissä. Kumpikin pitää kravattia. Kumpikin on harmaantunut. Kummankin mielestä vastakkainasettelun aika on ohi. Vaalitenteissäkin toisena ääneen päässyt on vain paremmalla tavalla samaa mieltä kuin ensimmäinen vastaaja. Tämä tekijä siis kannattaa ohittaa kokonaan. Kummallekin miinuspiste.
Pekalta puuttuu vaimo, Saulilta empatia. Pekalta puuttuu vaalirahaa (toistaiseksi). Saulilta puuttuu… Pluspiste sille, jolta mielestäsi puuttuu enemmän (pitäähän nyt urheiluhengen nimissä olla heikomman puolella).
Sauli on jo kertaalleen vetäytynyt valtakunnanpolitiikasta. Pekkakin kävi pois eduskunnasta. Pluspiste sille, jonka comeback politiikkaan kuuden vuoden jälkeen tuntuu vastenmielisemmältä, kuin se, että hän istuisi presidenttinä nämä kuusi vuotta ja häipyisi vähin äänin ansaitulle eläkkeelle.
Olisi hauskaa nähdä ehdokkaiden joko hermostuvan, nauravan tai itkevän. Nyt Sauli on vain huolestuneen näköinen ja Pekka tyyni sielunhoitaja. Kaksi pistettä sille, kumpi ensin menettää malttinsa väittelyssä tai syyllistyy aitoon tunteenpurkaukseen tai tekee iltapäivälehdille tunnustuksen tyyliin ”minua kiusattiin lapsena”.
Sateentekijä aka. yli-inhimillinen tekijä
Miinuspiste sille, joka kansan johtajaksi päädyttyään potentiaalisemmin vakuuttuisi omista kyvyistään hallita säätä tai muita luonnonilmiöitä.
Verenluovutuksessa rhesus-tekijältään miinusmerkkinen veri ei haittaa plusmerkkistä verensaajaa, mutta plusmerkkinen veri saa miinusmerkkisessä henkilössä aikaan komplikaatioita. Vähä niinku et homoja ei haittaa jos joku on hetero, mut heteroja voi haitata jos joku on homo. Ohje kuitenkin kuuluu näin: Piste sille, joka luovuttaa verta säännöllisesti. Ai niin mut Pekka ei saa luovuttaa, ku sillon se Antoonio sillai sen kaa! Piste myös sille, jota syrjitään tässä(kin) asiassa.
Sauli palvoo rahaa, Pekka on opetellut Raamatusta ne kohdat joissa puhutaan homoista. Sauli rukoilee kun on tiukka paikka. Pekan mielestä ”voi olla jotain”. Ohje: piste sille, kumman katsomus tuntuu omemmalta. Vaihtoehtoisesti voit antaa miinuspisteitä teennäisestä hurskastelusta oman maun mukaan.
Ihmeidentekijä aka. vaalilupaukset
Saulin mielestä yhteiskunnan suurin ongelma on lasten ja nuorten syrjäytyminen (koska se tulee niin helvetin kalliiksi yhteiskunnalle!) Sauli on luvannut nimittää työryhmän asian ääreen, mikäli hänet valitaan. Pekalta virallista vaalilupausta en löydä. Videoissaan se puhuu heikoimpien puolustamisesta, että se on presidentin tehtävä. Piste sille, kumpi lupaa antaa.
”Se jokin”, ”tähtiaines”. Piste sille, kumpi floppaisi näyttävämmin.
Tasa-arvo
Anna pisteitä sille, kumpi on nyt heikommalla.
Sauli on jo nähty presidenttikisassa. Pekka taas on uusi tekijä. Piste sille, joka ansaitsee tulla presidentiksi jo siitä syystä, että on jaksanut jo kertaalleen nämä iänikuiset tylsät vaalitentit ja typerät repostelut iltapäivälehdissä. Piste myös sille, joka lupautui rääkkiin vaikka ois paljon tähdellisempää tekemistä tuolla Egyptissä.
a) puoluerajat ylittävä suosio
b) rajat auki Eurooppaan
c) rajat auki Venäjälle
d) rusketusrajat
e) promillerajat
f) hyvän maun rajat
Pisteytä molemmat ehdokkaat näistä seikoista á 1 pistettä.
Presidentti ja tämän ominaisuudet joutuvat ala-arvoisen sketsihuumorin ja parodian kynsiin väistämättä. Ohje: piste sille, kummasta Jope Ruonansuu tekisi herkullisemman imitaation.
JA EI KUN UURNILLE!
Kituvat suomalaiset
Laadin 21.1. mielipidekirjoituksen aiheesta keskusteluilmapiirin ala-arvoinen taso turvapaikanhakijakeskustelun yhteydessä. Oulunsalolaislähtöisen dokumenttiohjaaja Mervi Junkkosen uusin teos Jälki elämässä – neljä tarinaa kidutuksesta kirvoitti päivälehtien nettikeskustelupalstoille sellaisen asiattoman kommentoinnin vyöryn, että päätin kirjoittaa vastanäkemyksen aiheesta. Junkkonen itse kertoi Yle:n Aamu-TV:ssä 24.1., että nettikeskustelujen taso on järkyttävä, ja ettei hän itse pysty enää näitä keskusteluja lukemaan.
Tekstini julkaistiin Kalevassa Lukijalta -palstalla ke 25.1. Tämän blogipostauksen otsikko on kirjoitukseni alkuperäinen otsikko.
***
Mihin katosi perspektiivi?
Kyllä Suomessa on vaikeaa. Ei turvapaikanhakijoista saisi tehdä dokumenttielokuvaa, kun löytyy omastakin takaa kidutettuja; sähkö on kallista, samoin ruoka ja bensa. Hammaslääkäriinkin on puolen vuoden jono.
Mihin katosi keskustelun perspektiivi? Mieluummin jonotan hammaslääkäriin tai maksan kaksinkertaisen sähkölaskun kuin kärsin tuntiakaan sitä mieletöntä väkivaltaa ja julmuutta, jota ovat joutuneet kokemaan tälläkin hetkellä tuhannet Suomessa turvapaikkaa hakevat tai hakeneet henkilöt. Vangittuna pitäminen, nöyryyttäminen, kivun ja pysyvien fyysisten vammojen aiheuttaminen, kuolemalla uhkaaminen – ne ovat kuitenkin eri asioita kuin vastenmielisen suuri polttoainevero.
Kidutusta on myös psyykkinen kidutus, kuten omiin perheenjäseniin kohdistuvan väkivallan katsomaan pakottaminen. Meillä Suomessa kukaan ei tule yöllä kotiisi, vangitse perhettäsi ja raiskaa esikoistasi, koska et luota maasi hallitukseen.
Kidutettujen palauttaminen nousi uutisotsikoihin kesäkuussa. Ohjaajan kritisoinnin sijaan onnittelisin Mervi Junkkosta loistavasta ja ajankohtaisesta aiheen valinnasta. Saihan Junkkosen Hiljainen tila kiitosta julkaisemisensa 2005 aikoihin, ja aihekin oli näiden korkeuksien mentaliteetille paremmin sopiva maatilaelinkeinojen katoaminen.
En kiellä, etteikö Suomen kunnissa olisi parannettavaa, mutta en lähtisi vertaamaan länsimaisessa demokratiavaltiossa esiintyviä palvelutason puutteita ihmisoikeuksien polkemiseen. YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen artikla 1 kertoo, että ”Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.”
Tässä keskustelussa sekä järki että veljeys tuppaavat unohtumaan. Sen sijaan syyttävä sormi osoittaa sisällissodista kärsiviin valtioihin, joissa demokratiaa esiintyy vain sanakirjassa. Hoitakoon itse kidutettunsa – siis nämä diktatuurit, jotka itse asiassa ovat syypäitä kansalaistensa kiduttamiseen! Toisaalta, kaikki turvapaikanhakijathan valehtelevat! Ei ketään kiduteta. Televisiosta olemme saaneet seurata kahdenkymmenen vuoden ajan lavastettua uutiskuvaa, sillä eihän julmuuksia oikeasti tapahdu.
Heti presidenttikisasta irti päästyämme alkaa valmistautuminen syksyn kuntavaaleihin. Nykyistä keskusteluilmapiiriä haistellen voi ennustaa, että teemat palvelujen kohentamisesta kunnissa ja ulkomaalaispolitiikka asettuvat vastakkain. Muistakaamme, että turvanpaikanhausta ja maahanmuutosta ei päätetä kuntaelimissä, vaan ne kuuluvat sisäasiainministeriön ja maahanmuuttoviraston toimivallan piiriin.
Hilkka Haaga
medianomi, kotiäiti
Vasemmistoliitto, Oulu
Vaalikrapula
Korjattakoon heti otsikon antamaa mielikuvaa. En nauttinut eilen alkoholia. Olin koko päivän toteuttamassa demokratiaa vaalilautakunnassa. Ääntenlaskun, tarkistuslaskun, sinetöinnin ja vaalipaikan siistimisen jälkeen tulin kotiin jännittämään kuinka käy. Totesin, ettei pieni punainen vaikuttaja nuku; syötin vauvan, vaihdoin kuiviin ja tuuditin nyytin uneen tarkan iltarituaalin mukaisesti, istuin sohvalle vaalikatsomoon ja – 100 prosenttia äänistä oli laskettu.
On hienoa kuulua vähemmistöön! Kuulun niihin 44%:iin suomalaisista, joiden ehdokas ei päässyt toiselle kierrokselle. Äänestäminen on kivaa. Mukavaa päästä koppiin toisenkin kerran! Nyt päätös on vaikea: kummalle ehdokkaalle antaisin tukeni? On vaikeaa heittäytyä yhtäkkiä samalla tavalla täydellä sydämellä uuden, ei-oman ehdokkaan kelkkaan. Se vaatii moniaita mediatuokioita: tv-väittelyjä, lehtihaastattelujen lukemista, ennen kaikkea nettigallupeja. Sosiaalisessa mediassa tapahtuvan perusteettoman mustamaalauksen tunnistamista, kavereiden ja sukulaisten mielipiteensyöttöyrityksiä. Oman identiteetin uudelleenrakennusta.
Olen päättänyt olla avoin molempien ehdokkaiden suhteen: tiedän jo, mitkä seikat heissä estivät minua valitsemasta heitä ehdokkaakseni ykköskierroksella. Nyt yritän löytää seikat, jotka pesevät nuo seikat. Tai sitten kirjoitan lipukkeeseen saman numeron kuin viimeksi, ”vanhasta tottumuksesta”.
Kohdallani vaalikrapula johtuu siis tyhjiöstä, joka seuraa sitä tekemisen meininkiä, jota pääsin maistamaan Rotuaarin vaalikopilla. Oli mahtavaa nähdä ihmisiä. Ei vaan Kohdata. Jutella. Tai oikeammin keskustella. Kuunnella. Paavon kampanja oli minulle myös ensikosketus ihmisten kohtaamiseen poliittisessa mielessä. Huomasin, että meille on selkeä tilaus. Näillä kokemuksilla ja tunteella on hyvä jatkaa syksyllä. Kiitos kanssakampanjoijille!
PS. Kuuden vuoden kuluttua Paavo on 41-vuotias.
