Reippaita rivejä

Avainsana: yrittäjät / Palaa edelliselle sivulle

Vasemmistoliitto on yrittäjäpuolue

16. marraskuuta 2019, 18:00

Puhe Vasemmistoliiton puoluekokouksessa Kuopiossa 16.11.2019

Hyvät toverit, hyvä puoluekokousväki.

Puhuttaisko tähän väliin vähän bisnestä?

Vasemmistoliiton keskustelu yrittäjyydestä keskittyy pakkoyrittäjyyteen, pienyrittäjiin ja itsensä työllistäjiin, mutta kohtalaisen kokoisen liikevaihdon osakeyhtiötkin ovat suomalaisen työn kivijalkaa.

Aina saa yrittää, mutta aina ei onnistu.

Jos sosiaaliturva on itsensä työllistäjällä heikko, niin niinpä on osakeyhtiössä epäonnistuneen yrittäjänkin. Konkurssin jälkeen sosiaaliturvaa saadakseen voi mennä jopa vuosia: y-tunnus pitää olla revitty, poltettu, kääritty haponkestävillä ketjuilla ja kolmella titaanilukolla grafeeniarkkuun ja saatettu syvemmälle maan poveen kuin Jouni Jussinniemen työpaikka.

Työpaikkoja syntyy eniten 1-10 hengen yrityksiin, usein osakeyhtiöihin. Pienessä yrityksessä ollaan samassa veneessä ja monesti kuin yhtä perhettä. Pienyrityksessä työnantaja ja työntekijä eivät ole vihollisia.

Toverit,

olen huolissani siitä, että useat yritykset yhä useammalla toimialalla päätyvät isompien – usein ulkomaalaisten – ostamaksi. Monimutkaiset omistusjärjestelyt vievät verotulot pois Suomesta ja pikavoittoihin tähtäävät nopeat exitit heikentävät työntekijöiden turvaa. Tämä ei varmasti ole yrittäjienkään tahtotila.

Hyvät toverit,

en usko, että suurin osa suomalaisista yrityksistä kannattaa edunvalvojansa Suomen Yrittäjien huonoja, ei loppuun asti mietittyjä kommentteja ja kannanottoja.

Esimerkiksi irtisanomista pienessä yrityksessä helpottava pärstäkerroinpotkulaki on suorastaan vahingollinen. Pieni yritys ei muutenkaan pysty houkuttelemaan pätevää työvoimaa verrattuna suuryrityksiin, joilla on varaa kilpailla osaajista tarjoamalla parempaa palkkaa ja laajoja työsuhde-etuja.

Suomen Yrittäjät ei lausunnossaan vastustanut aktiivimallin purkamista mutta katsoi, että työttömän omavastuuaika tulisi palauttaa nykyisestä viidestä päivästä seitsemään. Miksi? Miten työttömäksi joutuneen karenssipäivä tai kaksi aidosti vaikuttaa yritysten toimintaedellytyksiin?

Suomen Yrittäjien joka toinen vuosi julkaistavan jäsenkyselyn, Elinkeinopoliittisen mittariston mukaan yrittäjämyönteisyyttä on se, että kunnat ulkoistavat palveluja yrityksille ja tekevät lähinnä yksittäisiä yrityksiä miellyttäviä maankäytön päätöksiä. Sen sijaan vuodesta toiseen yrittäjien mielestä vähiten yritysten menestykseen vaikuttava tekijä on koulutus!

Meitä ei turhan usein näy yrittäjäjärjestöjen puheilla, saati että pyrkisimme vaikuttamaan niissä sisältäpäin. Joko olisi vasemmiston aika kaapata valta Suomen Yrittäjissä!

Siis vasemmistoyrittäjät: olkaa kuulolla. Jatketaan keskustelua siitä, mihin ennen vaaleja yrittäjäohjelmatyöryhmässä jäätiin.

hyväksytty